sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Matkapuhelin päihittää työn ja parisuhteen - tietokone tärkeämpi kuin oma lapsi..

Tämän kurssin aikana on tullut tarkemmin seurattua lehtien kirjoittelua liittyen tietokoneisiin ja matkapuhelimiin ja viime viikon aikana kaksi kirjoitusta Aamulehdessä pysäyttivät miettimään, mihin olemme ajautumassa..

Toinen jutuista otsikoitiin "matkapuhelin päihittää työn ja parisuhteen" (Aamulehti 26.2.2015, A10). Suomi 2014 -kulutus ja elämäntapa -tutkimus tehtiin Turun Yliopiston tutkimuksena postikyselynä ja siihen kertyi vastauksia 1351. Ihmissuhteet ja perhe olivat onneksi vielä säilyttäneet ihmisten mielissä tärkeimmän sijan, mutta työn ja parisuhteen matkapuhelin sitten jo päihittikin!

Mistä tämä kertoo tai pitäisikö siitä olla huolissaan? Minkälaisen kuvan me aikuiset lapsillemme välitämme tässä asiassa? Tutustuttuani tutkimukseen tarkemmin huomasin, että otsikon takaa löytyi kysymyksenasetteluun liittyviä asioita, jotka olivat osaltaan selittämässä tätä tulosta. Kyselyssä nimittäin kartoitettiin sitä, mitä kulutustavaroita, asioita ja arvoja suomalaiset pitivät välttämättöminä omassa elämässään, ei tärkeimpinä.

Matkapuhelin nousi korkeimmalle sijalle kulutushyödykkeiden sarjassa ja asiapuolella taas perhe, vapaa-aika ja ihmissuhteet. Kysymys "pärjäisitkö ilman matkapuhelinta" saisi varmasti jokaiselta vastauksen ei tai ainakin että se olisi todella vaikeaa. Löytyyhän siitä tätä nykyä lähes kaikki itselle tarpeellinen tieto sekä tallennettuna että etsittävissä. Avioerojen ja lisääntyneen yksinelämisen myötä taas kysymys "pärjäisitkö ilman parisuhdetta" ei ehkä saisikaan automaattisesti vastausta ei. Eli tutkimuksen kysymyksenasettelu selittää osin tuloksia.

Mutta kyllä se silti herättäli. Se, että matkapuhelin käyttö on nykyää sosiaalisesti sallittua lähes tilanteessa kuin tilanteessa ei tunnu hyvältä. Hiihtolomalla uusperheeni mennessä yhdessä illalla ulos syömään mennessä sain tämän huomata taas kerran. Miten voi olla niin, että on aivan normaalia näprätä kännykkää ja päivittää facebookia eikä keskittyä ollenkaan pöydässä istuviin muihin ihmisiin ja osallistua keskusteluun?! Tai se, että lähes päivittäin näkee kaupan kassalla ihmisiä, jotka samalla kun maksavat ostoksia puhevat kännykkään? Olisiko se tarpeeksi herättävää, jos kassalla työskentelevä henkilö ei suostuisikaan rahastamaan ennenkuin asiakas on siihen keskittynyt?

"Tietokone on tärkeämpi kuin oma lapsi" (Aamulehti 28.2.2015, B4) kolahti ehkä vähän myös omaan nilkkaan. Herättelevän kirjoituksen oli kirjoittanut Tiina Keskinen, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka oli ilmeisesti oppilaidensa kanssa asiaa koulussa pohtinut. Nykyään lähes kaikki arkielämän asiat hoidetaan tietokoneen välityksellä sekä töissä että kotona. Välillä ihan kyllästymiseen saakka! Varmasti jokainen vanhempi on näiden asioiden hoidon keskellä ohittanut lapsen kysymyksen ja keskittynyt vain omaan kesken olevaan hommaansa. Jutun mukaan nuoret olivat huolissaan siitä, että aikuisten netissä roikkuminen saa aikaan sen, että heidän huomiotaan on vaikea saada, yhteiset tekemiset ovat jääneet arjesta pois ja yksi poika sanoi tapaavansa äitiään lähinnä facessa!!

Näiden kahden kirjoituksen myötä aloin itse vielä kriittisemmin pohtia sitä, missä roolissa tietokoneita, tabletteja ja älykännyköitä pitäisi sitten koulussa käyttää. Nähdäänkö niiden arvo välineellisenä vai jonakin enemmän? Ovatko ne niinkuin kynä, kumi, viivotin ja laskin eli tavaroita, joita tarvitaan oppimisen välineenä? Miten säilyttää kouluissa niiden rinnalla sosiaalisuus ja yhteinen oppimiskokemusten jakaminen kuitenkin kaikkein tärkeimpänä asiana?

Huoleni on mielestäni aiheellinen, sillä tunnen ihmisen, joka hallitsee täydellisesti sähköisen maailman "härpäkkeineen" ja siihen hän on myös koulutuksensa saanut. Ihmissuhteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä häneltä kuitenkin puuttuu paljon niissä vaadittavia taitoja. Niitä ei opita koneiden maailmassa, vaikka olisi kuinka "sosiaalisesti" aktiivinen eri foorumeilla. Ne vaativat harjoittelua oikeiden ihmisten kanssa oikeassa elämässä ja oikeissa kontekteissa. Omat poikani ovat juuri hakemassa kesätöitä ensimmäistä kertaa elämässään ja luottavat sähköpostiviestin voimaan. Äitinä olen heitä ohjeistanut, että paras mahdollisuus kesätöitä on saada, että itse henkilökohtaisesti käy niitä kysymässä. Henkilökohtainen ihmisen kohtaaminen ei tule koskaan korvaavaan koneen välittämää viestiä, onneksi.

Ajauduinko harhareitille tässä blogikirjoituksessa.. Liittyvätkö nämä mitenkään erilaisiin oppimisympäristöihin? Mielestäni liittyvät. Kännyköiden, tablettien ja läppäreiden maailma tulee tutuksi nykysukupolvelle jo lähes äidinmaidossa, joten he eivät tule niitä koskaan kyseenalaistamaan. Niinpä meidän kasvattajina ja opettajina on pidettävä huoli siitä, että vaikka ne tulevat olemaan osa oppimista - ja hyvä niin - ne eivät kuitenkaan syrjäytä lasten ja nuorten kasvattamista sosiaalisiksi ja toisensa huomioonottaviksi aikuisiksi.

Sunnuntaiaamun ajatuksin - Päivi Vihottula


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti