Oppimisen pääpainon nähdään nykyisin olevan oppijan ja
opittavan ilmiön välisessä vuorovaikutuksessa. Oppiminen voi tapahtua yksin tai
yhdessä, ja ohjatusti tai itsenäisemmin opittavan asian kanssa puuhatessa,
mutta joka tapauksessa tiedon aktiivinen rakentaminen omalla toiminnalla ja
kognitiivisilla prosesseilla tapahtuu erilaisten oppimateriaalien ja –välineiden
avulla, ja oppimisympäristöjen merkitys korostuu (Manninen 2013, 51).
Oppimista tukeva ympäristö (esimerkiksi) huomioi oppijan
kehitystason, ohjaa ja suuntaa hänen tarkkaavaisuuttaan, tarjoaa ajattelun
tukivälineitä, mahdollistaa erilaiset toiminnot ja tukee sosiaalista
vuorovaikutusta. Opetukselle sen sijaan on olemassa monenlaisia malleja, jotka
kaikki tukevat oppimista. Ongelmalähtöisyys on niistä yksi, ja se opettaa
ratkomaan ongelmia luovasti yhteistyössä toisten oppijoiden ja (työ)kavereiden
kanssa. Ongelmalähtöisyys tukee hyvin asioiden laaja-alaista ymmärtämistä,
oppijan aktiivista työskentelyä, oppimisen autenttisuutta, ratkaisuprosessien
merkitystä, vaihtoehtoisten, luovien näkökulmien hoksaamista ja testaamista,
sekä oppimisen ja asian itsenäistä arviointia ja kriittistä tarkastelua
(Manninen 2013, 55).
(https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTVAEHy9QmJ0Bfktpc9fEcpLNJkwAlTQmyI7xJgsNmd3dE6qIG-Zw)
Timo Tossavainen kirjoitti Helsingin Sanomien
vieraskynä-palstalla 8.9.2014 siitä, ettei sähköinen oppimateriaali ole
pelkästään oppikirjojen sähköinen jatke. Sähköisellä alustalla perinteistä
oppikirjatekstiä voi tietysti rikastuttaa liikkuvalla kuvalla ja äänillä, mutta
parhaimmillaan sähköisillä alustoilla toimivat interaktiiviset oppimateriaalit tarttuisivat
oppikirjojen iankaikkiseen puutteeseen, nimittäin kokemuksettomuuteen ja
yksinäiseen lukemiseen. Tossavaisen kirjoituksen pohjalta voisikin kuvitella
mukaansatempaavan jännittävän teemakokonaisuuden, oman virtuaalisen
oppimismaailmansa, jossa jokainen oppija voisi löytää oman oppimispolkunsa, ja
kokeilla ja harjoitella aiheeseen liittyviä asioita vuorovaikutuksessa toisten
kanssa. Olisi hienointa, jos oppimista varten pystyttäisiinkin kehittämään
oikeasti hienoja virtuaalisia ympäristöjä, jossa oppilas voisi seikkailla ja
oppia itse tekemällä. Toisin sanoen: oppimisympäristö voisi olla kuin hienoin
videopeli.
Näitä mahdollisuuksia on jo paljon ja lisää on
kuviteltavissa. Metsäkoneen kuljettamista ja puiden kaatamista harjoitellaan jo
simulaattoreilla, samoin kuin lentämistä tai pilvenpiirtäjien rakentamista.
Todelliseen harjoitteluun ei opiskeluaikana löydy resursseja. Toisaalta on myös
hyvä, ettei lääkärin tarvitse ensimmäistä kertaa suorittaa leikkausta oikean
potilaan kanssa, vaan hän on voinut harjoitella sitä simulaattorin avulla.
Kannattaa myös huomata, että käytämme virtuaalisia oppimisympäristöjä
vapaaehtoisesti arjessamme joka päivä ihan muutoinkin. Esimerkiksi itse
tutustuin Lontoon katunäkymiin ja hostelliemme sijainteihin Googlen
karttapalvelulla heti matkat varattuani. Googlen kartoilla tai miksei ihan vain
lomakohteen kuvia hakemalla voi helposti oppia uutta maantietoutta ihan
itsestään.
(Edinburgh 2011. Mitä jos käännettäisiin oppimisenkin idea ihan toisin päin? Ämpärin sijaan voisimme sukeltaa oikeaan tiedon ja seikkailun maailmaan.)
Kun oppimisella on jokin tarkoitus, visuaalinen ja
kiinnostava oppimisympäristö saa aikaan oppimista jopa ilman tietoista
ponnistelua. Vaikka opettajat ja muut kasvatusalan asiantuntijat kaikkensa
yrittävätkin asenteita muuttaakseen, yleensä pelkkä sana ”koulu” tai ”opetus”
saa oppijan kiinnostuksen laskemaan kuin lehmän häntä. Metsäänkin meneminen on
siistiä illalla kavereiden kanssa. Sen sijaan opettajan johdolla metsäretkestä
tulee kauhein mahdollinen kuviteltavissa oleva tapa viettää päivä. Sama
asennoituminen on havaittavissa tietokoneiden käytön kanssa.
On kyllä totta,
ettei etenkään peruskoulujen käyttöön edes ole vielä olemassa kunnollisia
virtuaalisia oppimisympäristöjä tai –materiaaleja. Toisaalta opettajien ei ehkä
kannattaisikaan odottaa nimenomaan opetukseen tehtyjä materiaaleja, kun
internet on täynnä kaikenlaista kiinnostavaa ja jännittävää. Jo internet
yksinään on valtava ja jännittävä maailma, joka kyllä vapaa-ajalla kiehtoo ja
kiinnostaa oppilaita. Sitä pitäisi vain osata hyödyntää myös kouluopetuksessa.
Internet voi tuoda oppimisen autenttiseksi näyttämällä
asioille yhteyksiä ja esimerkkejä joka puolelta maailmaa. Internetiin liittyy
myös nimenomaan materiaalien visuaalisuus – eihän monikaan jaksa selata pelkkää
tekstiä sisältäviä sivustoja.
Joka tapauksessa, sähköiset oppimisympäristöt ja –materiaalit
voisivat monin tavoin tukea oppilaan kiinnostusta ja oppimista. Seuraavassa
postauksessani aionkin arvioida matematiikan opetukseen kehitettyjä ja
soveltuvia sähköisiä oppimateriaaleja. Toivon, että löydän oikeasti
käyttökelpoisia ja mielenkiintoisia, modernia oppimiskäsitystä ja nykyaikaisia
standardeja vastaavia oppimisaihioita ja oppimisen välineitä, enkä pelkästään
nolostuttavan vanhanaikaisia ”oppikirjojen jatkeita”, jotka usein tukevat
pelkästään mekaanista toistoa ja tiedon ulkoa opettelua, eivätkä lainkaan
kokeilemista, ongelmien tunnistamista, pohtimista ja kyseenalaistamista,
kiinnostavia ajatusketjuja ja yhdessä tekemistä.
Olisi myös mielenkiintoista löytää sellaisia
oppimateriaaleja, jotka jollakin tavalla sisäänrakennetusti tukisivat oppilaan
omaa oppimisensa arviointia ja reflektointia, sitä kun nykyiset
opetussuunnitelmat ja nykyinen oppimiskäsitys korostavat. Onko mahdollista
luoda sellainen oppimisympäristö, jossa oppija joutuu arvioimaan omaa
osaamistaan ja kehittymistään ja jossa tällaisella reflektoinnilla olisi jokin
sisäinen, etenemiselle olennainen merkitys? Mitä tämä voisi edes käytännössä
tarkoittaa? Näitä kysymyksiä heitän teille, arvoisille blogimme lukijoille.
Tammikuisin terveisin, Anni
Inspiraatiota oppimisympäristöajatteluun antoivat:
Manninen J. ym. 2013. Oppimista tukeva ympäristöt – johdatus
oppimisympäristöajatteluun
Tossavainen T. 2014. Sähköinen oppimateriaali ei ole vain
kirjan jatke. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1410059634016
Niitä pedagogisesti laadukkaita ja kaikkia olemassaolevia teknisiä mahdollisuuksia hyväksikäyttäviä oppimisympäristöjä odotellessa on tyydyttävä siihen, mitä on jo tarjolla. Internet kätkee sisäänsä jo nytkin paljon hyvää, mutta yhtenä suurena ongelmana on materiaalin löytäminen. Ei ole tehokasta eikä järkevää, että kaikki opettajat käyttävät paljon aikaansa käyttökelpoisten asioiden etsimiseen. Opettajat ovat jo niin työllistettyjä, että jonkinlainen esivalinta materiaalille olisi hyvä tehdä "jonkin korkeemman" taholta. Ehkäpä luennollamme 15.1.2015 esitelty Educloud tulee jossain kohtaa palvelemaan tätä tarkoitusta.
VastaaPoistaTässä esimerkki tarjolla olevasta avoimesta oppimateriaalista verkossa:
http://www.edu.fi/verkko_oppimateriaalit/astel
Kuinka paljon tässä on lisäarvoa kirjaan verrattuna?
Näissä uusissa oppimateriaaleissa minua mietityttää, kuinka tallettaa hyvät materiaalit, joihin haluaa palata mahdollisesti myöhemminkin. Ennen oli helppoa kerätä kirjapinoa itselleen, mutta opinnoissani olen huomannut sähköisten oppimateriaalien haasteen. Esimerkiksi moodlessa on tavaraa tallessa ja saatavissa niin pitkään kun olet kurssilla, sitten pitäisi itselleen tallettaa. Toki voin osan tallettaa omaan tallennustilaan, mutta kaikkeen ei ole oikeuksia. Tai jos löydän netistä kivan jutun, sen tallettaminen omalle koneelle ei olekaan niin yksinkertaista ja pelkkä linkki ei riitä, koska silloin takuita säilymisestä ei ole. Entä peruskoulussa käytettävät oppimateriaalit? Tekevätkö oppilaat omat sähköiset muistiinpanonsa asioista? Pakko varmaankin, sillä eivät he omakseen saa enää sähköisiä opetusmateriaaleja ym. kuten ennen saivat kirjat? Ja alkavatko oppilaat jo ensimmäisestä luokasta lähtien kerätä omaa sähköistä portfoliotaan? Mihin? Johonkin koulun pilveen?
Onhan siinä niitä kysymyksiä, joihin pitää löytyä ratkaisuja, kun teknologiaa aletaan enemmän hyödyntää...
Näitä mietiskeli Nina.